Uusimmat päivitykset

SAJ:n Päänäyttely Kuopiossa 22.3.2015

23.03.2015

Viime viikko sujui astutusten merkeissä oikein onnistuneesti. Lauantaina palauteltiin Marski haikein mielin kotiin, siinä on kyllä mahtavaluonteinen koira. Hyvin olisi voinut jäädä meidänkin tarhaa asuttamaan. 20150318_212428.jpgMutta melkolailla väsynyttä sakkia on kyllä meillä ollut iltaisin!

Nyt sitten jännätään jokunen viikko ennenkö voidaan varailla aikaa ultraan tarkistamaan tuottivatko lemmekkäät hetket tulosta. Peukut pystyyn!

Sunnuntaiaamuna startattiinkin jo hyvissä ajoin kohti Kuopiota. Alma oli ilmoitettu SAJ:n Päänäyttelyyn jo ennenkö juoksuista oli mitään aavistusta. Kuviteltiin niitten alkavan vasta huhtikuussa. Koska astutussessiot oli kuitenkin jo saatu päätökseen eikä narttukaan ollut enää kovin antavalla päällä me päätettiin lähteä Kuopioon.

Vilma kisasi Lapsi ja koira-kisassa heti näyttelyn alkajaisiksi. Kisaan osallistui neljä nuorta neitoa kera kolmen suomenajokoiran ja Alman.

20150322_094243.jpg

Tosi taitavia handlereita jokainen! Vilma ja Alma sijoittuivat toiseksi, tuomarina Auli Haapiainen-Liikanen.

kuopio22.3.2015.jpg

Eestiläisten kehässä oli tiukkaa tuomarointia, vain kaksi koiraa sai SA:n. Myös rotukehän arvosteli Auli Haapiainen-Liikanen. Koiria oli ilmoitettu kisaan 8kpl; 4 urosta ja 4 narttua. Paras uros sekä molemmat sertit jäivät tällä kertaa jakamatta.

Kuva: Eija Airaksinen

kuopio22.3.2015-urokset.jpg

Urokset: Etualalla yksilöarvostelussa Ukonharjun Simo (JUN-EH, parhaat käpälät). Takarivissä vasemmalta Jahisarv Ruuti Top (AVO-EH), Konttikuusen Juri (AVO-H), Urkkalammen Regal (AVO-H).

Nartut: Kuvassa PN ja ROP kisa käynnissä; vasemmalla Tessa (VAL-ERI SA PN1 ROP BIS-4) oikealla Selamiin Alma (AVO-ERI SA PN2). Muut kehässä esitetyt nartut joista ei harmi ole kuvaa: Matkakosken Eräuni (JUN-ERI) ja Täplä (VET-ERI ROP-VET).

kuopio22.3.2015-pn.jpg

Kuva: Eija Airaksinen

Mukava päivä kaiken kaikkiaan ja parasta antia oli tavata niin uusia kuin vanhojakin rodun harrastajia. Toivottavasti taas tavataan toukokuussa Varkaudessa kesäpäivillä ja näyttelyssä!

16.04.2024Kesäpentuja odotellaan
16.04.2024seak.kuvat.fi sivusto
24.03.2024Helka <3 Niilo
24.07.2023Pennut ovat syntyneet <3
30.04.2023Perropörröisiä kesäpentuja?
03.04.2023Pieniä eestinajureita
07.03.2023FI MVA Lempeen Hurja-Helka
01.02.2023Eestinajokoira Iita on astutettu
26.09.2021Selma <3 Lando
04.04.2020Pennut ovat syntyneet
15.02.2020Ultrakuulumisia
26.01.2020Riitu <3 Morris
05.01.2020Hurraa! FCI-status rodulle
20.07.2019Etsitään kotia urospennulle
09.02.2019Ultrakuulumisia
13.01.2019Riitu <3 Urho
02.10.2017Veikko vailla kotia
21.09.2017Pentu etsii omaa kotia
18.08.2017Pentujen iltatouhuja
15.08.2017Kuusiviikkoiset pentuset
15.07.2017Alman ja Santun pennut
01.07.2017Odotus palkitaan pian
10.05.2017Alma <3 Santtu
07.05.2017Pentuja, pentuja, pentuja...
08.03.2017Elsa on astutettu
20.01.2016Riitu ja Eeti Kajaanin KV-näyttelyssä 9.1.2016
22.12.2015Jouluterveiset
14.12.2015Pentusuunnitelmia
15.11.2015Kotia etsitään!
08.11.2015Ajomestari 2015
02.11.2015Talvi tekee tuloaan...
18.08.2015Elsasta FI MVA!
01.07.2015Pennut on rekisteröity
28.06.2015Kotia etsitään!
26.06.2015Kuvia pennuista
24.06.2015Linkkejä pentuvideoihin
02.06.2015Silmät avautuvat
30.05.2015Ensimmäinen viikko on eletty
24.05.2015Pentublogi avattu
23.05.2015Pennut ovat syntyneet <3
17.05.2015Kesäpäiviä ja näyttelytouhuja
04.05.2015Tiineys etenee
13.04.2015Alma ultrassa
30.03.2015Eestinajokoirayhdistys ry:n vuosikokous ja kesäpäivät 16.5.2015, tervetuloa kaikki rodusta kiinnostuneet!
23.03.2015SAJ:n Päänäyttely Kuopiossa 22.3.2015
17.03.2015Alma on astutettu
09.03.2015Juoksut ovat alkaneet..
07.03.2015Kohta päästään julkaisemaan
25.02.2015Päivitetty Pentueet-sivua
23.02.2015Työn alla